Suomalainen leipä leivotaan suomalaisista jauhoista ja paistetaan suomalaisilla uuneilla

Pirjon Pakarilla on seitsemällä paikkakunnalla lähileipomo. Niissä leivotaan ja paistetaan omalle lähialueelle leipää, joka toimitetaan uunituoreena alueen kauppoihin.

Pirjon Pakarin yrittäjä Hannu Malmivaara kertoo, että lähes kaikki Pirjon Pakarin valikoimissa olevat tuotteet paistetaan Lu-Kon uuneilla. Ja paistettavaa totisesti riittää: muun muassa leipiä, sämpylöitä, pullia, viinereitä, pullapitkoja.

– Meidän seitsemässä leipomossa on kussakin puolisen tusinaa Lu-Kon uunia, joilla paistetaan puolestayöstä aamuseitsemään. Leipomoista lähtee tuoretta leipää noin 1 500 myymälään kuutena päivänä viikossa. Paistamme yli miljoonaa kiloa vuodessa, Hannu toteaa.

Itse asiassa Pirjon Pakarissa on tehty leipää Lu-Kon uunien voimalla jo lähes 40 vuotta.

– Lu-Kon nykyisen yrittäjän Mikan isältä ostettiin uuneja jo 1980-luvulla. Hän kävi asentamassa ne meille, ja minulle syntyi luotto suomalaiseen ammattimieheen. Sama luotto on jatkunut seuraavaan sukupolveen, Hannu myhäilee.

Ytimessä kotimaisuus

Hannu painottaa, että tärkein syy käyttää Lu-Kon uuneja on niiden kotimaisuus. Samasta syystä hän hankkii Lu-Kolta myös pinnavaunut ja pellit sekä muut tarvikkeet.

– Siinä on ennen kaikkea se pointti, että kun me leivomme supisuomalaista leipää suomalaisesta jauhosta ja meidän tuotteissamme ui Suomen joutsen, niin mielestäni on itsestään selvää, että leipä on nimenomaan suomalaisella uunilla ja suomalaisessa pinnavaunussa paistettu. Sitä paitsi kun käyttää suomalaista uunia, myös varaosat ja huollot ovat helposti ja nopeasti saatavilla.

Toki Hannun puntarissa painavat muutkin seikat kuin kotimaisuus, sillä uunit ovat kuitenkin iso investointi.

– Kotimaisuuden lisäksi arvostan luotettavuutta ja helppokäyttöisyyttä, ja sellaisia Lu-Kon uunit ovat. Ja yksi tärkeä seikka on tietysti, että hinnat ovat kilpailukykyiset. Jos saa hyvään hintaan hyvän kotimaisen uunin, jonka varaosat ja huolto ovat lähellä, miksei sitä sitten käyttäisi, Hannu pohdiskelee.

Asiakasta kuunnellen, asiakasta auttaen

Hannu korostaa vielä, että hän arvostaa palvelevaa asennetta, sekä uunia hankkiessa että sitä käytettäessä.

– Se palveluasenne näkyy esimerkiksi siinä, että vaikka perusuunit ovat samanlaisia, Lu-Ko on kuunnellut meitä ja räätälöinyt uuneja meidän tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Hannu kertoo, että vaikka uunit ovat erittäin kestäviä, varmatoimisia ja vaativat hyvin vähän huoltoa, apu on joskus tarpeen. Tässäkin kotimaisuus on valttia.

– Jos uuni on rikki ja tuotanto uhkaa keskeytyä, niin apua on saatava nopeasti. Meillä ei ole varaa siihen, että tuotanto seisoo. Saahan maailmaltakin uuneja, mutta sieltä ei saa samalla tavalla apua, eikä yhtä nopeasti.

– Se pitää vielä sanoa, että arvostan suoraa yhteyttä Lu-Koon, eikä minun tarvitse asioida väliportaan tai jonkin jälleenmyyjän kautta. Välikädet mutkistavat aina asioita ja vievät asiakkaan kauemmaksi valmistajasta, Hannu summaa.

Tutustu Pirjon Pakariin: www.pirjonpakari.fi

»   Kotimaiset uunit paistavat parasta